Aiempi kehitysyhteistyö
TEPin aiemmat kehityshankkeet
TEP on toteuttanut 1980-luvulta lähtien useita kehitysyhteistyöprojekteja, joissa arinkoenergian hyödyntäminen on ollut vahvasti mukana. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti ollut aurinkokeitintekniikka ja aurinkokokkaamisen kehittäminen. Lisäksi TEP on tukenut naisten koulutusta. Nykyisestä toiminnasta kerrotaan sivulla Kestävän teknologian edistäminen kehitysmaissa
TEPin toteutuneet kehitysyhteistyöhankkeet:
- Somalia, tyttöjen ja nuorten naisten koulutuksen tukeminen Mogadishussa 2009-2013
- Kouluyhteistyötä mm. Etiopiaan 2013-2014
- Benin 2009-2010
- Bolivia 2003-2004
- Nepal 1995-1996
- Namibia 1992-1999
- Etiopia 1982-1987
Alla on tarkemmat tiedot kehitysyhteistyöprojekteista.
2009-2013 Somalia, Opeta tyttöjä - opetat koko perhettä -projekti rahoitti perusopetuksen SOM-FIN-koulussa noin 100 oppilaalle, jotka olivat 12-15 vuotiaita tyttöjä. Tulijoita olisi ollut kyllä paljon enemmän. Somalian valtion koulujen puuttuessa koulu oli tytöille erittäin tärkeä. Koulusta oli vastuussa Peace Education and Woman Active (PEWA) –järjestö, jolla oli kokemusta tyttöjen peruskoulutuksen järjestämisestä useiden vuosien ajalta.
2013-2014 Aurinkokokkaus Suomi-Etiopia kouluyhteistyön aiheena Kirkkonummen Veikkolan koululla syntyi vuonna 2013 kiinnostusta aurinkokeitinosaamisen levittämiseen Afrikkaan. Aloitteentekijänä oli veikkolalnen Arto Vuorela, joka oli Mosambikissa työskennellessään rakentanut aurinkouuneja TEP:in manuaalia (TEP-2) hyödyntäen. Hän innosti Veikkolan koulun teknisen työn opettajan Aki Kukkosen aloittamaan aurinkouunien rakentamisen kurssityönä oppilaiden kanssa.
Teppiläiset Kari Silfverberg ja Jouko Niemi lähtivät mukaan antamaan opastusta ja teknistä neuvontaa. Työn aikana jatkokehiteltiin TEP:in laatikkokeittimen pohjalta tehokkaampi ja kestävämpi Telkes-mallinen aurinkouuni ja laadittiin perusteellinen uusi aurinkouunin rakennus- ja käyttömanuaali. Kari hankki Etiopia-suhteidensa avulla kaksi yhteistyökoulua Etiopiasta: Yemane Birhan Addis Abebasta ja Sertse Dengel Bahir Darista. Molemmat koulut olivat mukana Etiopian luonnonsuojeluliiton EWNHS:n vetämässä koulujen ympäristökasvatusohjelmassa, jota Suomi-Etiopia seura oli aikaisemmin tukenut.
Veikkolan koulu haki sitten kansainvälisyyskasvatusapurahaa opetushallituksen Komppi-ohjelmalta - ja apurahan turvin järjestettiin syksyllä 2013 kahden opettajan (Aki Kukkonen ja Satu Kivinen), neljän oppilaan ja yhden vanhemman opintoretki Etiopiaan. Kari lähti mukaan Etiopian olojen ja aurinkokokkaamisen asiantuntijaksi. Mukaan matkalle otettiin aurinkokeitinmateriaaleja ja työkaluja sekä aurinkouuniprototyyppi. Etiopialaisissa kumppanikouluissa rakennettiin aurinkouuneja yhteistyössä sikäläisten opettajien ja oppilaiden kanssa, ja uunit otettiin sitten käyttöön koulujen keittiöissä. Toiveena oli, että koulut jatkaisivat aurinkouunien rakentelua myöhemmin omin päin, mutta toive ei valitettavasti toteutunut. Veikkolan koulun aurinkokeitinhankkeesta kiinnostui YLE:n veikkolalainen toimittaja Simo Sipola, joka laati hankkeesta YLE:lle dokumenttiohjelman ”Erilainen aurinkomatka”. Se löytynee vielä YLE:n arkistosta.
TEP:in piirissä kypsyi pyrkimys jatkaa Veikkolan koulun kouluyhteistyöhankkeen pohjalta aurinkokokkausyhteistyötä Etiopiassa, joten syksyllä 2015 käynnistettiin laajemman aurinkohankkeen suunnittelu yhteistyössä Etiopian luonnonsuojeluliiton EWNHS:n ja Bahir Darin ammattikoulun (technical college) kanssa. Hankesuunnittelumatkalle lähtivät Kari Silfverberg ja Aki Kukkonen. Etiopiassa pitkään Suomen rahoittamien kehityshankkeiden piirissä työskennellyt Arto Suominen avusti yhteyksien luomisessa ja käytännön järjestelyissä. Rahoitusta ei valitettavasti myönnetty 2016 kehitysyhteistyömäärärahojen tuntuvien leikkausten vuoksi. Uudeksi etiopialaiseksi yhteistyökumppaniksi löytyi Ethio-Finland Alumni Association (EFAA), jonka jäseninä oli Suomessa vuosien varrella opiskelleita eri alojen asiantuntijoita. Uusi hankesuunnitelma ja hanketukihakemus UM:lle laadittiin vuonna 2018, mutta sekään ei valitettavasti tuottanut tulosta.
2012-2015 Aurinkokeitintekniikan opetusta Metropolia-ammattikorkeakoululla Metropolian Myyrmäen kampuksen teppiläinen ympäristötekniikan opettaja Antti Tohka otti aurinkokeitintekniikan mukaan kurssiohjelmaansa, johon osallistui opiskelijoita Etiopiasta, Keniasta, Nepalista, Ugandasta ja USA:sta. Kurssilla perehdyttiin auringonsäteilyn ominaisuuksiin ja testattiin erilaisia aurinkokeräimiä ja aurinkokeittimiä. Muutamat opiskelijat laativat aihepiiristä lopputyönsä. Mukana opetustyössä olivat Markku Komonen ja Kari Silfverberg. Pari opiskelijaa osallistui lisäksi Harakan luontokeskuksessa Helsingissä järjestetylle aurinkouunikurssille 2015.
2009-2010 Aurinkosähköä Beniniin Grand Popon alueen neljään maaseutukylään asennettiin NAPS Systems aurinkosähkölaitteita valaistusta varten ja järjestettiin käyttäjäkoulutusta. Paikallinen yhteistyökumppani oli Nonvikpopo Womens Organisation, ja hankekoordinaattorina toimi Mia Bungers. Ulkoasiainministeriöltä saatiin hankerahoitusta.
2003-2004 Aurinkosähköä ja aurinkokeittimiä Boliviaan
Arjo Heinsolan vetämässä Bolivia-hankkeessa toimitettiin kuuteentoista Ayopayan alueen vuoristokylään aurinkosähköpaneeleja ja valmistettiin aurinkokeittimiä (aurinkogrillejä ja laatikkokeittimiä) sekä polttopuuta säästäviä liesiä. Aurinkopaneelit asennettiin kylien kouluihin ja kylätaloihin. Paikallisia yhteistyökumppaneita olivat Kausay-järjestö, kylätoimikunnat ja kunnat. Hanketukea saatiin ulkoasiainministeriöltä.
1995-1996 Aurinkokeitinkokeita ja koulutusta Nepalissa TEP:in nepalilaisten yhteistyökumppanien Plants for Life ja Centre for Rural Technology -järjestöjen kanssa selviteltiin erilaisten aurinkokeitinmallien käyttökelpoisuutta hyödyntäen TEP:in TfL-2 aurinkokeitinmanuaalia - ja järjestettiin pari aurinkokokkauskurssia, joista saatiin ohjelma Nepalin televisioon. Mukana hankkeessa olivat Ari Lampinen, Hannu Virtanen ja Riitta Wahlström.
1992-1998 Aurinkokeitinkehittelyjä Namibiassa TEP:in aurinkokeitinkehittelyt käynnistyivät 1992 Risto Kekkosen aloitteesta. Keittimiä kehiteltiin Namibiaan, jossa TEP:illä oli yhteistyökumppaneina Ongwedivan Green Namibia Center ja Penduka Womens Association Windhoekissa. Kehittelyn kohteena oli kolme keitinmallia: paneelikeitin, laatikkokeitin ja paraboloidikieitin eli aurinkogrilli. Käyttökelpoisia rakennusohjeita löytyi Solar Cookers International (SCI) järjestöltä, jolla oli toimintaa Etiopiassa, Keniassa ja Zimbabwessa. Suomessa rakenneltiin prototyyppejä ja laadittiin myös kaksi ohjekirjaa ”Something new under the sun” (1995) ja ”Manual TFL-2 for solar cookers” (1997). Mukaan kehittelyyn saaatiin Suomesta myös Äetsän kansalaisopiston kehypaja. TEP:in aurinkokeitinmanuaaleja on vuosien varrella käytetty monessa kehityshankkeessa mm. Boliviassa, Etiopiassa, Keniassa, Nepalissa, Tansaniassa ja Ugandassa. Namibiassa valmistettiin yhteistyökuppaneiden kanssa vuosina 1993-1997 yhteensä satakunta aurinkokeitintä. Risto Kekkosen lisäksi mukana olivat Petri Konttinen, Jouko Niemi, ja Tarja Iivonen ja Kyösti Venermo. Petri laati myöhemmin Namibian aurinkokeitinkehittelystä diplomityön Teknilliselle korkeakoululle. TEP:in Namibia-yhteistyöhön sisältyi myös monia muita ekotekniikka-kehittelyjä (kaivoja, kompostivessoja, biokaasua, savirakentamista ja kattotiiliä ym.). Hankerahoitusta saatiin ulkoasiainministeriöltä.
1986-87 Aurinkovedenlämmittimiä Etiopiaan Suomi-Etiopia seura ja Pehmeän teknologian seura tukivat vuosina 1986-87 slumminkohennushanketta eräällä Addis Abeban köyhällä asuinalueella (Kebele 37), ja hankkeen puitteissa testattiin yksinkertaisia aurinkoenergiakehittelyjä. TEP:in kanssa rakennettiin muutamia aurinko-vedenlämmittimiä: matalia mustaksi eloksoituja alumiinikaukaloita, joissa oli lämpöeristys pohjassa ja sivuissa sekä auringonsäteilyn läpäisevä polykarbonaattikansi ja kirkas heijastinlevy. Vedenlämmittimillä saatiin yli 60-asteista vettä pesuvedeksi ja ruuanlaittoon. Mukana lämmittimien rakentamisessa olivat Paul Collander, Pertti Karvonen, Risto Kekkonen, Tom Sundman, Kari ja Paul Silfverberg. Auringonsäteilyn mittauksia tehtiin Teknillisen korkeakoulun Fysiikan laboratoriossa. Suuremmalle laitemäärälle ei silloin kuitenkaan löytynyt Etiopiasta paikallista valmistajaa.
1982-85 Burayu Basic Technology Centre Etiopiassa Kari Silfverbergin oma tutustuminen aurinkokeitintekniikkaan alkoi vuonna 1982: "Työskentelin Etiopiassa opettajana Addis Abeban yliopiston arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun osastolla. Silloin tein yhteistyötä paikallisen, ILO:n ja UNICEF:in tukeman ekotekniikkayksikön Burayu Basic Technology Centre:n kanssa, jossa kehiteltiin monenlaista ruohonjuuritason ekotekniikkaa – muun muassa sisalkuidulla vahvistetusta kipsistä ja alumiinifoliosta valmistettuja paraboloidikeittimiä (aurinkogrillejä), yksinkertaisia aurinkouuneja, polttopuuta säästäviä liesiä ja savirakennustekniikkaa. Palattuani Suomeen 1985 hyödynsin Etiopiasta saamiani kokemuksia Pehmeän teknologian seuran ja TEP:in puitteissa."
2012-2015 Aurinkokeitintekniikan opetusta Metropolia-ammattikorkeakoululla Metropolian Myyrmäen kampuksen teppiläinen ympäristötekniikan opettaja Antti Tohka otti aurinkokeitintekniikan mukaan kurssiohjelmaansa, johon osallistui opiskelijoita Etiopiasta, Keniasta, Nepalista, Ugandasta ja USA:sta. Kurssilla perehdyttiin auringonsäteilyn ominaisuuksiin ja testattiin erilaisia aurinkokeräimiä ja aurinkokeittimiä. Muutamat opiskelijat laativat aihepiiristä lopputyönsä. Mukana opetustyössä olivat Markku Komonen ja Kari Silfverberg. Pari opiskelijaa osallistui lisäksi Harakan luontokeskuksessa Helsingissä järjestetylle aurinkouunikurssille 2015.
2009-2010 Aurinkosähköä Beniniin Grand Popon alueen neljään maaseutukylään asennettiin NAPS Systems aurinkosähkölaitteita valaistusta varten ja järjestettiin käyttäjäkoulutusta. Paikallinen yhteistyökumppani oli Nonvikpopo Womens Organisation, ja hankekoordinaattorina toimi Mia Bungers. Ulkoasiainministeriöltä saatiin hankerahoitusta.
2003-2004 Aurinkosähköä ja aurinkokeittimiä Boliviaan
Arjo Heinsolan vetämässä Bolivia-hankkeessa toimitettiin kuuteentoista Ayopayan alueen vuoristokylään aurinkosähköpaneeleja ja valmistettiin aurinkokeittimiä (aurinkogrillejä ja laatikkokeittimiä) sekä polttopuuta säästäviä liesiä. Aurinkopaneelit asennettiin kylien kouluihin ja kylätaloihin. Paikallisia yhteistyökumppaneita olivat Kausay-järjestö, kylätoimikunnat ja kunnat. Hanketukea saatiin ulkoasiainministeriöltä.
1995-1996 Aurinkokeitinkokeita ja koulutusta Nepalissa TEP:in nepalilaisten yhteistyökumppanien Plants for Life ja Centre for Rural Technology -järjestöjen kanssa selviteltiin erilaisten aurinkokeitinmallien käyttökelpoisuutta hyödyntäen TEP:in TfL-2 aurinkokeitinmanuaalia - ja järjestettiin pari aurinkokokkauskurssia, joista saatiin ohjelma Nepalin televisioon. Mukana hankkeessa olivat Ari Lampinen, Hannu Virtanen ja Riitta Wahlström.
1992-1998 Aurinkokeitinkehittelyjä Namibiassa TEP:in aurinkokeitinkehittelyt käynnistyivät 1992 Risto Kekkosen aloitteesta. Keittimiä kehiteltiin Namibiaan, jossa TEP:illä oli yhteistyökumppaneina Ongwedivan Green Namibia Center ja Penduka Womens Association Windhoekissa. Kehittelyn kohteena oli kolme keitinmallia: paneelikeitin, laatikkokeitin ja paraboloidikieitin eli aurinkogrilli. Käyttökelpoisia rakennusohjeita löytyi Solar Cookers International (SCI) järjestöltä, jolla oli toimintaa Etiopiassa, Keniassa ja Zimbabwessa. Suomessa rakenneltiin prototyyppejä ja laadittiin myös kaksi ohjekirjaa ”Something new under the sun” (1995) ja ”Manual TFL-2 for solar cookers” (1997). Mukaan kehittelyyn saaatiin Suomesta myös Äetsän kansalaisopiston kehypaja. TEP:in aurinkokeitinmanuaaleja on vuosien varrella käytetty monessa kehityshankkeessa mm. Boliviassa, Etiopiassa, Keniassa, Nepalissa, Tansaniassa ja Ugandassa. Namibiassa valmistettiin yhteistyökuppaneiden kanssa vuosina 1993-1997 yhteensä satakunta aurinkokeitintä. Risto Kekkosen lisäksi mukana olivat Petri Konttinen, Jouko Niemi, ja Tarja Iivonen ja Kyösti Venermo. Petri laati myöhemmin Namibian aurinkokeitinkehittelystä diplomityön Teknilliselle korkeakoululle. TEP:in Namibia-yhteistyöhön sisältyi myös monia muita ekotekniikka-kehittelyjä (kaivoja, kompostivessoja, biokaasua, savirakentamista ja kattotiiliä ym.). Hankerahoitusta saatiin ulkoasiainministeriöltä.
1986-87 Aurinkovedenlämmittimiä Etiopiaan Suomi-Etiopia seura ja Pehmeän teknologian seura tukivat vuosina 1986-87 slumminkohennushanketta eräällä Addis Abeban köyhällä asuinalueella (Kebele 37), ja hankkeen puitteissa testattiin yksinkertaisia aurinkoenergiakehittelyjä. TEP:in kanssa rakennettiin muutamia aurinko-vedenlämmittimiä: matalia mustaksi eloksoituja alumiinikaukaloita, joissa oli lämpöeristys pohjassa ja sivuissa sekä auringonsäteilyn läpäisevä polykarbonaattikansi ja kirkas heijastinlevy. Vedenlämmittimillä saatiin yli 60-asteista vettä pesuvedeksi ja ruuanlaittoon. Mukana lämmittimien rakentamisessa olivat Paul Collander, Pertti Karvonen, Risto Kekkonen, Tom Sundman, Kari ja Paul Silfverberg. Auringonsäteilyn mittauksia tehtiin Teknillisen korkeakoulun Fysiikan laboratoriossa. Suuremmalle laitemäärälle ei silloin kuitenkaan löytynyt Etiopiasta paikallista valmistajaa.
1982-85 Burayu Basic Technology Centre Etiopiassa Kari Silfverbergin oma tutustuminen aurinkokeitintekniikkaan alkoi vuonna 1982: "Työskentelin Etiopiassa opettajana Addis Abeban yliopiston arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun osastolla. Silloin tein yhteistyötä paikallisen, ILO:n ja UNICEF:in tukeman ekotekniikkayksikön Burayu Basic Technology Centre:n kanssa, jossa kehiteltiin monenlaista ruohonjuuritason ekotekniikkaa – muun muassa sisalkuidulla vahvistetusta kipsistä ja alumiinifoliosta valmistettuja paraboloidikeittimiä (aurinkogrillejä), yksinkertaisia aurinkouuneja, polttopuuta säästäviä liesiä ja savirakennustekniikkaa. Palattuani Suomeen 1985 hyödynsin Etiopiasta saamiani kokemuksia Pehmeän teknologian seuran ja TEP:in puitteissa."