Mogadishun naisten valmentava ammattikoulu -hanke

2014 alkaneen hankkeen tavoitteena on muuntaa entinen tyttöjen peruskoulu naisten valmentavaksi ammatilliseksi kouluksi. Hankkeesta on vastuussa Peace Education and Woman Activite (PEWA) -järjestö, jolla on kahdeksan vuoden kokemus tyttöjen peruskoulutuksen järjestämisestä. He itse ehdottivat ammattikoulun perustamista, sillä peruskoulusta valmistuville tytöille ei ole tarjolla tarpeeksi jatkokoulutusmahdollisuuksia.

Sodan aikana suuri osa parempiosaisista, ammattitaitoisista ihmisistä lähti maan pakoon. Sodan jäljiltä maassa onkin suuri ammattitaitoisen työvoiman puute, mihin tämä koulutus pyrkii vastaamaan. Viimeisimpinä vuosina erilaiset yksityiset tahot ovat osittain onnistuneestikin rakentaneet maahan peruskouluverkkoa lapsille. Nuorten ja nuorten aikuisten, erityisesti köyhistä taustoista tulevien naisten, on kuitenkin edelleen lähes mahdotonta löytää itselleen koulutusta. Ammattikoulun kohderyhmänä ovat 16-26 vuotiaat naiset. Kouluun otetaan 60 naista suorittamaan 3-vuotinen parturikampaajan ammattitutkinto.

Koulutukseen sisältyy työharjoittelujaksoja, sekä yrittäjyyden että työläisten oikeuksien opettamista. Projektissa koulutetaan naisista parturikampaajia siten, että heillä koulutuksen jälkeen on mahdollisuus työllistää itsensä itsenäisinä ammatinharjoittajina tai jatkaa opintojaan. Projektin tavoitteena on myös tukea Somalian yleistä tasa-arvokehitystä, sillä nuorten naisten koulutus ja työllisyys ovat keskeisiä tekijöitä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä. Naisten kouluttamisesta hyötyvät myös heidän lapsensa, sillä naisten koulutus ja toimeentulo mahdollistavat myös lasten koulutuksen.

* Opetuksella kohotetaan naisten itsetuntoa, lisätään turvallisuutta sekä vaikutetaan työllistymiseen

* Koulu toimii myös paikallisena rauhan edistäjänä

* Ihmisoikeuskasvatuksen päämääränä on saavuttaa tietoisuus oikeuksista omassa elämässä ja yhteiskunnassa

* Terveyskasvatuksella opetetaan terveellisiä elämäntapoja, vähennetään ympärileikkauksia ja tiedotetaan ehkäisystä

* Rauhankasvatuksella kannustetaan naisia toimimaan rauhanrakentajina levottomassa maassaan

Hankkeessa tähdätään myös siihen, että kyseisessä koulutuksessa opetetaan ympäristöä ja kestävää kehitystä huomioivia toimintatapoja. Tavoitteena on myös saada koulun toiminta jatkumaan projektin jälkeen ja vakinaistaa koulu toimimaan paikallisten rahoituslähteiden turvin.

Omavastuuosuuteen tarvitaan keräysvaroja vähintään 7,5% vapaaehtoistöiden lisäksi.

Keräystili: Nordea FI15 1020 3000 1357 05. Viite 1232.
Keräykselle on Poliisihallituksen lupa. Luvan numero on POL-2015-9671.

Lisätietoja:

Hankevastaava Zahra Abdulla, p. 040-5882977

zahra.abdulla (ät) gmail.com

“Opeta tyttöjä – opetat koko perhettä” 2009-2013

Tekniikka elämää palvelemaan ry:n jatkohanke Somalian Mogadishussa.

Rauhankasvatusinstituutin Somaliassa vuonna 2006 aloittama opetushanke jatkui TEPin hallinnassa.

Hankkeen tarkoituksena oli vuosina 2009–2011 luku- ja kirjoitustaidon sekä perusopetuksen toteuttaminen Somalian Mogadishussa ja siten ihmisoikeuksien, terveydenhoidon, toimeentulon ja tasa-arvon edistäminen.

* Opetuksella kohotetaan tyttöjen ja naisten itsetuntoa, lisätään turvallisuutta sekä vaikutetaan työllistymiseen.

* Koulu toimii myös paikallisena rauhan edistäjänä.

* Opetuksen ensijaisena tavoitteena on opettaa tytöille ja nuorille luku- ja kirjoitustaito.

* Ihmisoikeuskasvatuksen päämääränä on saavuttaa tietoisuus oikeuksista omassa elämässä ja yhteiskunnassa.

* Terveyskasvatuksella opetetaan terveellisiä elämäntapoja, vähennetään ympärileikkauksia ja tiedotetaan ehkäisystä.

* Rauhankasvatuksella kannustetaan tyttöjä toimimaan rauhanrakentajina levottomassa maassaan.

* Kiinnittämällä huomiota jokapäiväiseen taloudenhoitoon ja käsityötaitoihin helpotetaan toimeentuloa.

Koulun oppiaineina ovat mm. äidinkieli, englanti, matematiikka, historia, kotitalous, rauhankasvatus, ensiapu, käsityöt ja ATK.

SOMFIN-koulun oppilasmäärä on kohonnut 30:stä n. sataan ja saman verran on odottamassa paikkaa. Koulun rehtorin ohella opettajia on kuusi. Koulun tiloja on voitu laajentaa ja lisätä välttämättömiä opetusvälineitä. Oppilaista pääosa on 10-15- vuotiaita tyttöjä, joiden lisäksi järjestetään naisille iltakoulua 2 kertaa viikossa sekä yhteistyöseminaareja.

Hankkeelle saatiin ulkoministeriön tukea vuosina 2012 ja 2013. Perusopetukseen kuuluvien luku- ja kirjoitustaidon lisäksi opetetaan ympäristöasioita, jaetaan tietoa naisten oikeuksista ja terveydenhuollosta, edistetään tyttöjen mahdollisuuksia jatkokoulutukseen sekä tehdään rauhantyötä. Paikallinen yhteistyökumppani Mogadishussa on Peace Education and Woman Activite (PEWA).

Hankkeen suunniteltu budjetti vuosille 2012 –2013 oli yhteensä noin 68000 euroa.

Lisätietoja:

Hankevastaava Zahra Abdulla,
p. 040-5882977
zahra.abdulla (ät) gmail.com

Tiedot keräysluvasta:
Keräysluvan saaja: Tekniikka elämää palvelemaan – Tekniken i livets tjänst ry
Luvan myöntänyt viranomainen: Poliisihallitus
Luvan numero: POL-2015-9671
Luvan myöntämisajankohta: 21.12.2015
Keräyksen toimeenpanoaika: 21.12.2015-20.12.2017
Keräysalue: Koko Suomi Ahvenanmaata lukuun ottamatta
Keräysvarat on tarkoitus käyttää vuosina 2016-2017