Antero Honkasalo 11/2017

Samanaikaisesti kun helposti hyödynnettävät luonnonvarat alkavat ehtyä suuri osa maailman köyhien työvoimasta on pahasti vajaakäytössä. Väestön kasvu takaa, että tilanne tulee ensi vuosikymmeninä vain kärjistymään.

Köyhien työllistämiseksi on esitetty kolmea eri lähestymistapaa. Taloustieteen mukaan vapaasti toimivat markkinat turvaavat parhaiten kehitysmaiden talouskasvun ja vaurastuminen. Kehitysyhteistyötä onkin yhä enemmän alettu suunnata tämän saman ajattelutavan mukaisesti. Kansalaisjärjestöjen hankkeet pyrkivät auttamaan köyhiä työllistämään itse itsensä. Uutena näkökulmana on noussut esiin perustulo; köyhiä voidaan parhaiten auttaa antamalla heille suoraa taloudellista tukea.

Markkinat

Kansainvälinen työnjako on johtanut siihen, että raaka-aineiden tuotanto ja koneiden ja laitteiden valmistus on siirtynyt nopeasti kehittyviin maihin tai kehitysmaihin. Maailmankaupan vapautuminen ja kansainvälisen työnjaon muutos on nostanut miljoonia ihmisiä köyhyydestä, mutta samalla kaikkein köyhimpien ihmisen asema ei ole juuri parantunut. Talouskasvu on myös kiihdyttänyt kaupunkimaistumista ja näin heikentänyt elinolosuhteita maaseudulla.

Yksityiset sijoitukset kehitysmaihin ovatkin jatkuvasti kasvaneet ja ylittäneet kehitysavun moninkertaisesti. Toisaalta niin ovat kasvaneet Afrikasta länsimaihin virtaavat rahavirrat. Taloudellisesti yksityisten yritysten kehitysmaihin tekemien investointien lisäksi merkityksellisiä ovat myös kehitysmaiden teollisuusmaihin muuttaneiden kansalaisten kotimaahansa lähettämät rahat.

Älä anna köyhälle kalaa vaan verkko

Teollinen tuotanto vaatii kuitenkin niin pääomia työpaikkaa kohti, ettei se voi kuin rajoitetusti luoda työtä kehitysmaihin. Vaikka suuryritykset tuovat kehitysmaille tuloja, nämä eivät ohjaudu kuin rajallisesti maaseudun köyhiin kyliin. Kehitysmaiden köyhiä tulee auttaa itse työllistämään itsensä. Tähän pyrkivät monet kansalaisjärjestöt humanitäärisen avun ohella.

Kehitysmaissa tarvitaan pienyrityksiä, jotka paikallinen väestö pystyy itse rakentamaan ja pitämään toiminnassa. Tarvitaan uutta tieteellistä tietoa hyödyntävää ympäristöä säästävää yksinkertaista teknologiaa, jonka tuottamat tuotteet vastaavat kaikkein köyhimpien ihmisten perustarpeita ja vahvistavat omavaraisuuteen perustuvaa taloutta.

Tällainen tuotanto antaa paikallisille yhteisöille paremmat mahdollisuudet itse määritellä omat kehitystarpeensa, osallistua toiminnan kehittämiseen ja yritykset olisivat myös helpommin hallinnoitavissa. Samalla ihmiset pystyisivät itse määrittelemään, miten köyhyyttä vähennetään.

Köyhyyden poistamiseksi keskeisiä tekijöitä ovat ravinto, energia ja vesi.  YK:n ympäristöohjelma UNEP ja Worldwatch kehottavat keskittämään maataloustoimet kaikkein köyhimpien maanviljelijöiden työmenetelmien ja toimintatapojen kehittämiseen ja heidän auttamiseensa. Pienviljelijät elättävät edelleen kolmasosan maailman väestöstä. Suuria toiveita liitetään myös metsäkadon pysäyttämiseen metsiä suojelemalla ja puita istuttamalla. Tämä voisi tuoda työtä köyhille heidän omalla asuinalueella ja turvata luonnon monimuotoisuuden säilyminen. Metsien suojelu loisi myös pohjaa ekoturismille.

Pienviljelijöillä on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia lisätä satoja, kohentaa maaseutualueiden talouksia ja muuttaa ruoan tuonti omavaraisuuteen ja viennillä ansaitsemiseen. Jos näissä toimissa luoda työpaikkoja maaseutukyliin ei onnistuta, vaarana on, että muuttoliike kiihtyy ja maaseudun valtaavat suuret plantaasit, jotka tuottavat elintarvikkeita tehokkaasti, mutta lähinnä vientiin ja raskaalla ekologisella jalanjäljellä. Suurkaupunkien slummeissa köyhät eivät enää itse tuota elintarvikkeitaan ja näin ruuan tuontitarve kasvaa.

Yhteiskunnallinen murros ja muuttoliike kaupunkeihin on johtamassa siihen, että tietämys perinteisistä kasvilajeista ja niiden viljelystä ja käytöstä on vähenemässä. Tämä tieto ja sen talteen saaminen on erikoisten tärkeää, kun haetaan keinoja sopeutua ilmastonmuutokseen. Teollinen elintarviketeollisuus on haavoittuvainen ilmaston muutokselle. Se ensin luo keinotekoisen ympäristön kemiallisten lannoitteiden ja kasvismyrkkyjen avulla ja istuttaa sen jälkeen peltoon yhden lajin. Muiden lajien kannalta tällainen pelto on kuin autiomaa. Kestävämpää olisi etsiä ne lajit, jotka parhaiten sopivat kyseisiin luonnon olosuhteisiin ja viljellä niitä. Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa tarvitaan viljelylajien moninaisuutta, jotta voidaan löytää parhaiten muuttuviin olosuhteisiin sopivat lajit. Myös viljelykasvien moninaisuus vaatii suojelua eikä vain luonnon lajit.

Perustulo

Antropologi James Ferguson (2015) pitää kehitysavun taustalla olevaa ajattelua liian työkeskeisenä ja esittää ratkaisuksi työpaikkojen luomisen sijasta perustulon laajaa käyttöönottoa. Kehitysmaissa on niin paljon ihmisiä vailla palkkatyötä, ettei millään voida vetää heistä huomattavaa osaa sen piiriin. Työkeskeisten sosiaalipoliittisten mallien sijasta pitäisi alkaa puhua perustulosta, eikä siirtää länsimaista sosiaalipolitiikkaa maihin, joihin se ei sovi.

Perustuloa on myös alettu perustella jokaisen kansalaisen oikeudella saada osansa yhteisestä varallisuudesta. Kansallisten luonnonvarojen hyödyntämisestä saatavat tulot kuuluvat kaikille, eivätkä vain varakkaalle poliittiselle ja taloudelliselle eliitille ja ulkomaisille suuryrityksille.

Alaskassa maksetaan osa öljytulojen tuotosta vuosittain kansalaisille. Iranissa hallitus myi kansalaisille polttoaineita hyvin edulliseen hintaan, mutta kun tästä syntyvät liikenne- ja ympäristöongelmat alkoivat kärjistyä, niin hintoja nostettiin, mutta samalla maksettiin jatkuvaa korvausta kaikille kansalaisille, jotta ei syntyisi poliittisia levottomuuksia ja kansalaiset pystyisivät hankkimaan kallistuneita polttoaineita. Perustulo syntyi siten energiapoliittisten toimenpiteiden kylkiäisenä.

Kehitysmaissa on jo meneillään hankkeita, joissa tuetaan suoraan köyhiä. Etelä- Afrikassa jaetaan suoraan köyhille pieniä summia rahaa ilman mitään ehtoja.  Aluksi tukea on annettu pienten lasten vanhemmille ja ikääntyneille. Taustalla on AIDS- epidemia; maassa on paljon orpoja lapsia. Tämä järjestelmä kattaa jo 30 prosenttia väestöstä. Samanlaisia hankkeita on meneillään muuallakin Afrikassa. Niiden on todettu vähentäneen tehokkaasti köyhyyttä ja aliravitsemusta. Järjestelmät ovat myös hillinneet väestön kasvua ja parantaneet naisten asemaa.

Perustulojärjestelmiä on arvosteltu, koska ne eivät luo mitään työhön perustuvaa toimeentuloa. Köyhät eivät kuitenkaan ole toimettomia. Erityisesti naiset tekevät paljon työtä, mutta se tapahtuu virallisten työmarkkinoiden ulkopuolella. Kylissä työtä tehdään hyvin alkeellisilla menetelmillä. Pienikin taloudellinen tuki saattaa mahdollistaa yhteistyössä muiden kanssa parempien työvälineiden hankkimisen ja työn tuottavuuden nostamiseen sekä pienten yritysten perustamisen.

Ferguson (2015) näkee näissä perustulomalleissa myös uusia mahdollisuuksia muuttaa yhteiskuntaa. Tuki ei passivoisi köyhiä niin kuin on pelätty, vaan heidän itsetuntonsa ja poliittinen vaikutusvaltansa kasvaisi. He pystyisivät poliittisella tasolla paremmin ajamaan omia etujaan.

Kehitysavun antaminen perustulona jakautuisi niin pieniin eriin, ettei sen ympärille pääsisi muodostumaan merkittävää korruptiota eikä se loisi kehitysavulle tyypillisiä riippuvuussuhteita. Mallin suuri etu olisi, että hallintokulut olisivat vähäiset, ja kun apu suuntautuisi sitä eniten tarvitseville, monet muutkin kehitysyhteistyön liittyvät ongelmat ratkeaisivat itsestään.

Lopuksi

Antti Kasvio pitää kirjassaan ”Kestävä työ ja hyvä elämä” (2014) neljän prosentin talouskasvua miniminä, joka tarvittaisiin, jotta maapallon väestön valtaosalla olisi mahdollisuus löytää itselleen työtä, jolla elättää itsensä. Samalla kuitenkin talouden volyymi kasvaisi nykyisestä viisinkertaiseksi vuoteen 2050 mennessä. Oletettavissa oleva uuden työvoiman maailmanlaajuinen tarjonnan kasvu ja näille sadoille miljoonille ihmisille turvatun työpaikan luominen olisi siten pahasti törmäyskurssilla luonnonvarojen kanto- ja sietokyvyn kanssa.  Kun vielä otetaan huomioon kehitysmaiden ikärakenne ja nuorten suuri osuus väestöstä on selvää, että haasteet ovat valtavia. Toisaalta jos nuoret jäävät ilman työtä, niin tämä lisää yhteiskuntien epävakautta ja siirtolaisuutta. Siellä missä on paljon nuoria miehiä vailla työtä, sinne siirtyy levottomuus. Viimeistään silloin, kun ei ole varaa jokapäiväiseen leipään, nuoret miehet menevät kaduille ja alkavat kaataa hallituksia tai katoavat pensaikkoon liittyäkseen sisseihin tai muihin aseellisiin joukkoihin tai yrittävät epätoivoisesti päästä teollisuusmaihin.

Kirjallisuutta

Ferguson, J. (2015) Give a man a fish, Reflections on the New Politics of Distribution, Duke University Press, Durham and London.

Honkasalo, A. (2017) Ympäristöriskit, kiertotalous ja ympäristösodat, Tekniikka Elämää palvelemaan Ry:n julkaisuja, Helsinki.

Kasvio, A. (2014) Kestävä työ ja hyvä elämä, Gaudeamus, Helsinki.